Hallitus helpotti koronarajoituksia

05.05.2020

Hallitus kertoi eilen illalla koronarajoitusten helpottamisesta. Kirjastot palvelevat mahdollisuuksien mukaan jo tänään lainaustoiminnan asiakkaita. Ulkoliikuntapaikat avataan 14. toukokuuta, mutta siellä pitää noudattaa turvavälejä.

Ravintolat ja kahvilat voidaan tietyin rajoituksin avata kesäkuun alusta alkaen. Anniskeluaikoihin ja asiakasmääriin voidaan asettaa rajoituksia uudella lainsäädännöllä. Ravintolat noudattavat hyvää hygieniaa ja asiakkaille riittäviä etäisyyksiä, kun ne avataan. Ravintoloille annettavasta tuesta hallitus kertoo torstaina.

Kesäkuun alusta alkaen 50 hengen julkiset tilaisuudet ovat sallittuja, kun nyt korkein sallittu kokoontujamäärä on ollut kymmenen henkeä. Järjestöjä ja yksityisiä ihmisiä suositellaan noudattamaan 50 hengen kokoontujamäärää omissa tilaisuuksissaan. Tämä koskee esimerkiksi kulttuuri- ja harrastetilaisuuksia ja uskonnollisia tilaisuuksia. Huvipuistot, eläintarhat ja kesäteatterit voivat kesäkuun alussa avata, kunhan niissä huolehditaan riittävistä etäisyyksistä ja väkimäärästä.

Taiteen perusopetuksen tilat voidaan avata lähiopetukselle 14. toukokuuta alkaen.

Museot, teatterit, nuorisotilat, kerhotila, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset eli julkiset sisätilat avataan kesäkuun alusta alkaen hallitusti ja asteittain.

Rajoitukset hoitopaikoissa jatkuvat. Yli 70-vuotiaita suositellaan edelleen pitävän fyysistä etäisyyttä muihin ihmisiin.

Valmiuslain mukaiset poikkeusolot jatkuvat edelleen, vaikka rajoituksia nyt vähitellen höllennetään. Nyt siirrytään ns. hybridimalliin eli "testaa, jäljitä, eristä ja hoida". Hallitus on myös valmis kiristämään uudelleen rajoituksia, jos koronatilanne sitä edellyttää.

28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi
21.03.2024Lakot jatkuvat ensi viikolla

Siirry arkistoon »