Tuulivoimapuistoasia Säkylän kh:ssa

23.02.2020

Korpilevo Wind Oy Ab suunnittelee Säkylän Korpilevonmäen alueelle tuulivoimahanketta ja pyytää Varsinais-Suomen ELY-keskukselta päätöstä ympäristö vaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeesta hankkeessa. Päivitetyn suunnitelman mukaan tuulivoimaloita on vähemmän, mutta ne ovat teholtaan ja korkeudeltaan suurempia.

Hankkeen toteuttamiseksi alueelle on tarkoitus laatia maankäyttö- ja rakennuslain 77 §:n mukainen tuulivoimayleiskaava. Yhtiö pyytää Säkylän kunnalta lupaa aloittaa kaavan laadinta.

Alueelle on tarkoitus rakentaa seitsemän tuulivoimalaa sekä niiden rakentamisen, käytön ja ylläpidon kannalta välttämättömät tiet, voimaloiden nostoalueet ja sähkönsiirtoyhteydet.  Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho olisi noin 6 MW, jolloin koko hankkeen nimellisteho olisi noin 42 MW. Voimaloiden tornin korkeudeksi on suunniteltu 180 metriä, roottorin halkaisijaksi 180 metriä ja kokonaiskorkeudeksi näin ollen 270 metriä.

Varsinais-Suomen ELY-keskus pyytää Säkylän kunnalta lausuntoa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta hankkeeseen viimeistään 28.2.2020.

Säkylän kunnanhallitus ottaa kantaa tuulivoimapuiston asioihin maanataisessa kokouksessaan.

29.03.2024Hyvinvointijohtajilla muhkeat erorahat
28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi

Siirry arkistoon »