Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Oletko tyytyväinen Säkylän terveyskeskuksen palveluihin ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Pääministeri Marinin tervehdys

01.01.2020

Pääministeri Sanna Marin (sd) tarjoilee kansalle uskoa tulevaisuuteen uudenvuoden tervehdyksessään. Suomen menestyksen salaisuus on ollut halu ja kyky oppia uutta. Olemme nousseet vaatimattomista oloista yhdeksi maailman kouluttautuneimmista ja osaavimmista kansakunnista.

Taloudellista kestävyyttä tavoitellaan ennen kaikkea työllisyyden vahvistamisella. Aktiivinen työllisyyspolitiikka on tärkeää, mutta paljon on kiinni maailmantalouden kehityksestä, sillä Suomen talous on vahvasti viennin varassa. Hallitus ei pysty kaikkeen, mutta se voi tehdä osansa.

Taloudellista kestävyyttä tavoitellaan myös investoinneilla koulutukseen, tutkimukseen ja infrastruktuuriin sekä uudistamalla elinkeinorakennetta ilmastollisesti kestäväksi. On vältettävä poukkoilevaa politiikkaa ja samalla reagoitava suhdanteisiin. Näin olemme myös tehneet ensi vuoden talousarviossa, joka on hidastuvan kasvun oloissa lievästi elvyttävä.

Sosiaalista kestävyyttä hallitus tavoittelee vahvistamalla perusturvaa ja palveluja, Marin sanoo. Yhteiskunnan vahvuutta ei mitata sen vauraimpien vahvuudella vaan sillä, kuinka sen heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset elämässään pärjäävät.

Edessämme on ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta ratkaisujen vuosikymmen. Tämä edellyttää päätöksiä, joilla päästöjä vähennetään ja hiilinieluja vahvistetaan. Hallitus tulee nojaamaan ilmastotoimissaan tutkittuun tietoon ja huomioimaan ratkaisuissaan niiden sosiaaliset ja alueelliset vaikutukset.

Kotimaisten toimien lisäksi tarvitaan kansainvälisiä toimia, joilla ilmaston lämpenemistä jarrutetaan. Suomi ja Eurooppa voivat johtaa kehitystä ja samalla parantaa yritystensä kilpailukykyä. Uudelle ilmastoteknologialle on valtava kysyntä ja markkinat. Onko maallamme kykyä olla rohkea edelläkävijä ja vaurastua ?

Marin päättää tervehdyksensä lainaamalla ajatelman presidentti Mauno Koivistolta, jonka elämää ja uraa käsittelevää televisiosarjaa hän on seurannut. Pääministerin mukaan Yleisradion tuottama ja kirjailija Jari Tervon tekemä sarja on hyvä muistutus Suomen historian ja politiikan värikkäistä vaiheista. Historian kontekstissa myös nykyinen poliittinen kuohunta asettuu oikeisiin mittasuhteisiin.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”  (Mauno Koivisto)

11.08.2020Metsästyskausi käyntiin kyyhkysjahdilla
11.08.2020Testausta rajoilla lisätään
10.08.2020Poliisin tehovalvontaa koulujen alkaessa
09.08.2020Lehtonen tarjolle SDP:n puoluehallitukseen
09.08.2020Vielä tänään helteitä
08.08.2020Säkylä tarjoaa lääkereille tonnia
07.08.2020Sdp kohenteli kannatusprosenttejaan
06.08.2020Köyliö -seura juhlii
05.08.2020Maskikauppa vilkastunut
04.08.2020Yliajo Säkylän kiertoliittymässä

Siirry arkistoon »