Influenssakausi pääsemässä vauhtiin

30.12.2019

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että influenssaepidemia on käynnistymässä Suomessa. Joissakin sairaanhoitopiireissä todettujen tautitapausten määrä ylittää jo epidemian määritelmän, mutta valtakunnallisesti ollaan vasta epidemian rajoilla.

Influenssan kaltaisia tautitapauksia oli viime viikon loppuun mennessä todettu eniten Pohjois-Karjalassa, missä THL on kirjannut influenssa-aktiivisuuden korkeaksi. Kohtalaiseksi influenssa-aktiivisuus on lisäksi luokiteltu Lapissa, Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa. Kaikkialla muualla maassa luokitus on arvioitu matalaksi.

THL muistuttaa, että rokotteen ehtii vielä ottaa,. Kannattaa kuitenkin toimia nopeasti, sillä rokotteen ottamisen jälkeen suojan muodostumiseen kuluu noin kaksi viikkoa.

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama hengitystietulehdus. Käsihygienia on rokotteen jälkeen paras tapa suojautua sitä vastaan. Hoitamattoman influenssan jälkitaudit, kuten keuhkokuume, ovat todella vakavia.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »