Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Sipilän hallituskaudella valtioenemmistöisten yhtiöiden johtajien palkat nousivat reippaasti. Mitä Rinteen hallituksen pitäisi asialle tehdä ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Ohisalon lausunto hermostutti Kurvisen

29.06.2019

Hallitus on päättänyt, että Suomi ottaa kahdeksan turvapaikanhakijaa Italian hallituksen torjumalta Sea Watch 3 -alukselta.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan kyseessä on uuden hallituksen linjanmuutos pakolaispolitiikkaan. Euroopan komissio on esittänyt pyynnön eri jäsenvaltioilleen. Ohisalon mukaan Suomi EU:n tulevana puheenjohtajamaana aikoo kantaa hieman enemmän vastuuta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kiirehti tarkentamaan Ohisalon lausumaa. Hän toteaa, ettei Ohisalo selkeästi ole vielä ehtinyt perehtyä riittävällä tavalla hallitusohjelman turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaan. Ei sieltä ole mitään linjanmuutosta tarjolla.

Kurvinen sanoo, että nyt Italiasta vastaanotettavat turvapaikanhakijat ovat yksittäinen joukko, joka otetaan maahan Suomen puheenjohtajakauden takia, ja että saapuneista jokainen, joka ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, tullaan palauttamaan kotimaahansa.

Nyt odotellaan, ottaako pääministeri Antti Rinne (sd) kantaa syntyneeseen säröön hallitusohjelman tulkinnassa.

21.10.2019Rinne brexitin lisäajan kannalla
20.10.2019Valiokunta esittää perusturvalautakunnalle potkuja
19.10.2019Tänään isovanhempien päivä
18.10.2019Raumalle rakennuslupa sote-investointiin
17.10.2019Asunnottomien yö
16.10.2019Verenluovutukset nyt täsmätoimintaa
15.10.2019Liikenneturvallisuus huolettaa Säkylässä
14.10.2019Pyhäjärviseudulle puuhataan nuorkauppakamaria
13.10.2019Säkylä järjestänee tonttialen
12.10.2019Heijastimet esiin liikenteessä

Siirry arkistoon »