Jalonen tähtää sinisten johtoon

04.05.2019

Sinistä tulevaisuutta sen perustamisesta eli vuodesta 2017 alkaen johtanut Sampo Terho heittää pyyhkeen kehään. Hän kertoo jättävänsä valtakunnanpolitiikan ja puolueensa johdon kesäkuun puoluekokouksessa. Jo Eurovaalit saa vedettäväkseen varapuheenjohtaja.

Porilainen sininen Ari Jalonen ei aikaillut Terhon luopumisilmoituksen jälkeen vaan kertoi pyrkivänsä tehtävään. Hän toimi kansanedustajana vuosina 2011–2019 ensin perussuomalaisissa ja vuodesta 2017 lähtien sinisissä ja sen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana hän toimi viime vaalikaudella.

Jalonen sen paremmin kuin muutkaan siniset eivät selvinneet eduskuntavaaleista kansanedustajiksi. Sitoutumattomana ehdokkaana kokoomuksen listalla ollut Jalonen palasi lupauksensa mukaisesti takaisin sinisiin.

18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle
12.04.2024Jazzin avustus puolitettiin
11.04.2024Kalli ei tavoittele puheenjohtajuutta

Siirry arkistoon »