Tänään äänestetään eduskuntavaaleissa

14.04.2019

Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on tänään sunnuntaina. 14.4. Vaalihuoneistojen ovet avataan klo 9 ja suljetaan klo 20.

Äänestäjän on syytä ottaa mukaansa kuvallinen henkilötodistus. Etukäteen lähetetty ilmoituskortti nopeuttaa vaalitoimitusta. Äänestys on mahdollista vain oman äänestysalueen toimipaikalla.

Vaalin tuloksen valmistumista voi seurata www.vaalit.fi -sivustolta. Alustavissa tulostiedoissa kerrotaan laskennan edistymisen mukaisesti puolueiden äänimäärät ja ääniosuudet koko maassa, vaalipiireissä, kunnissa ja äänestysalueilla. Ehdokaskohtaiset äänimäärät julkaistaan sitä mukaa kuin alustava laskenta saadaan valmiiksi kullakin alueella (äänestysalue, kunta, vaalipiiri). Kustakin vaalipiiristä alustavan laskennan perusteella kansanedustajaksi valituksi tulleet julkaistaan, kun koko vaalipiirin laskenta on saatu valmiiksi.

Alustavan laskennan tulokset julkaistaan laskennan valmistuttua myös ladattavina tiedostoina.

Vaalipiirilautakunnat vahvistavat vaalien tuloksen keskiviikkona 17.4. viimeistään klo 18 aloitettavissa kokouksissaan, minkä jälkeen vahvistetut tulokset päivitetään vaalisivuille.

18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle
12.04.2024Jazzin avustus puolitettiin
11.04.2024Kalli ei tavoittele puheenjohtajuutta

Siirry arkistoon »