Yön myrskyyn syytä varautua

01.01.2019

Ilmatieteenlaitos ennustaa ensi yöksi voimakkaita tuulia  Tuuli voi aiheuttaa mm. puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. Lisäksi on luvattu lumipyryä, joten myös ajokeli voi olla erittäin huono.

Merelle on myös luvattu erittäin voimakasta aallokkoa. Myrskyn vuoksi merelle ei kannata lähteä lainkaan ja muutenkin on syytä välttää matkustamista.

Jos autoilu on välttämätöntä, pelastuslaitos kehottaa varaamaan mukaan lämpimät ulkoiluvaatteet, ruokaa ja juomaa.

Satapelastus päivittää myrskyn aikana tarpeen mukaan tilannetietoja ja toimintaohjeita Twitterissä ja Facebookissa aihetunnistella #myrsky.

Pelastuslaitos muistuttaa myös, että myrskyihin on aina viisasta varautua etukäteen esimerkiksi lataamalla matkapuhelimet sekä tarkistamalla taskulamppujen paristot.

Myös ns. kotivara olisi hyvä tarkistaa ja tarvittaessa päivittää. Kotivara tulisi olla riittävä määrää vettä, ruokaa ja muita päivittäin välttämättä tarvittavia tavaroita. Kotivaran pitäisi riittää useaksi päiväksi, jotta hätä ei yllätä, vaikka täydennyksiä ei muutamaan päivään voisikaan hankkia.

 

18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle
12.04.2024Jazzin avustus puolitettiin
11.04.2024Kalli ei tavoittele puheenjohtajuutta

Siirry arkistoon »