Salonen tavoittelemaan kolmatta eduskuntakautta

25.08.2018

Raumalaiskansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) lähetti tärkeimmille tukijoilleen huojentavan viestin, jossa kertoi päätyneensä asettumaan ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa.  Myöhemmin perjantaina hän järjesti vielä päätöksestään tiedotustilaisuuden.

Salonen lähtee tavoittelemaan kolmatta kautta eduskunnassa. Pitkän empimisen syyksi hän kertoo oman elämäntilanteensa muutoksen kuluvalla vaalikaudella. Perheeseen syntyi 2016 Edith-tytär. Perhe-elämän ja poliitikon työn yhdistäminen on haasteellista.

Myönteiseen ratkaisuun hän kertoo päätyneensä puolison kannustuksesta ja tytär-Edithin puoltavan lausunnon jälkeen. Salonen kiittelee tukijoukkojen ja ihmisiltä saamaansa kannustavaa palautetta.

Viime eduskuntavaaleissa 2015 Salonen oli koko Satakunnan vaalipiirin ykkösääniharava. Hän keräsi komean 9 560 äänen potin.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »