SäkyläTriathlon kisataan lauantaina

26.07.2018

SäkyläTriathlon 2018 järjestetään ylihuomenna lauantaina 28.7.  Kilpailukeskuksena on viime vuoden tapaan Katismaan saari, jonka puitteet ovat tarkoitukseen erinomaiset. Kilpailtavat matkat ovat pysyneet ennallaan, mutta sarjoja on lisätty niin Sprintissä kuin Olympiamatkalla. Ensimmäinen startti tapahtuu klo 11.

Kisasta on muodostunut jo käsite. Se on nykyisin yksi tärkeimmistä kesätapahtumista Pyhäjärviseudulla. Tavalla tai toisella SäkyläTriathlonissa on mukana kymmenittäin yrityksiä ja yhteisöjä, ja järjestelykoneiston osina häärii eri tehtävissä satakunta vapaaehtoista. Päävastuun kisojen organisoinnista kantavat Säkylän Urheilijat, Pyhäjärven Järvipelastajat, TT-talli ja Säkylän kunta.

Team 226 vastaa totuttuun tapaan kilpailun kilpailuteknisestä toteutuksesta.  Teknisenä johtajana toimii entiseen malliin Marko Selin.

-          Ilmoittautuneiden määrä kasvaa päivä päivältä. Eikohän tuo 200 mene vielä rikki, tapahtuman johtoryhmään kuuluva Jukka-Pekka Puumalainen Säkylän Urheilijoista arvelee.

Helle on tuonut kisatapahtumaan pientä mietittävää. Järjestäjän toimesta on päätetty reitin varteen sijoittaa vesisuihkuja viilentämään urakkaansa suorittavia kilpailijoita. Järven vesi puolestaan on jo niin lämmintä, että märkäpuvun käyttöön saattaa tulla rajoitteita. Viimeisen tiedon mukaan ei kuitenkaan kuntosarjoissa.

Lue lisää tapahtuman nettisivuilta :  https://www.sakylatriathlon.fi/   tai Fasebookista.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »