Uusi liikennepalvelulaki herättää epäilyä

03.07.2018

Aiemmin tiukasti säännelty taksiala koki suuren muutoksen yhdessä yössä. Heinäkuun alusta liikennepalvelulaki muuttui radikaalisti. Taksiala aukeni kilpailulle, taksien hintakatto poistettiin, kuljettajien pääsyvaatimuksista luovuttiin sekä autojen päivystys- ja asemapaikkavelvoitteet purettiin.

Muutos on niin suuri, että alan toimijat ovat vielä hieman sekavissa tunnelmissa. Kaikki meni kerralla ihan ylösalaisin. Yleisesti pelätään, että joukkoon tunkeutuu nyt villejä yrittäjiä, jotka eivät huolehdi verovelvoitteistaan.

Asiakkaan kannalta nyt on entistä hankalampaa selvittää tilattavan kyydin ”oikea” hinta. Auton katolle laitettava taksikupu tai taksamittari eivät enää ole pakollinen varuste. Hämäriä kyyditsijöitä ilmaantuu varmuudella sotkemaan markkinoita.

Oma lukunsa taksikyydeissä on erikseen alueellisesti kilpailutettu Kela-taksi. Kyytien välitys ja palvelun tuottaminen siirtyivät Lounais-Suomen Taxidata Oy:lle heinäkuun alusta. Kelan osaksi korvaamia taksikyytejä voidaan käyttää sairauden, kuntoutuksen tai raskauden vuoksi.  Ainakin Satakunnan alueen Kela-taksien kohdalla eilinen päivä oli kaoottinen. Odotusajat venyivät luvattoman pitkiksi ja puhelinlinjat ruuhkautuivat.

28.03.2024Rkp valitsee puheenjohtajan kesäkuussa
27.03.2024Tilapäinen valiokunta Katajan erottamiseksi
26.03.2024Karsintaesitys Huittisten kouluverkosta
25.03.2024Katajaa kammetaan omien toimesta
24.03.2024Moskovan iskussa jo 133 kuolonuhria
23.03.2024Isku konserttitaloon
22.03.2024Valviralta määräys Satakuntaan
22.03.2024Sataharju Osuuspankkifuusion nimeksi
21.03.2024Suomen EM-kisahaaveet murskaksi
21.03.2024Lakot jatkuvat ensi viikolla

Siirry arkistoon »