Salonen huolissaan vanhusten toimeentulosta

26.05.2018

Raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) toivoo, että yksin kotonaan asuvien iäkkäiden toimeentulon ongelmat otettaisiin vakavasti. Salonen viittaa THL:n tuoreeseen raporttiin, joka todentaa sen, että kotona asumisen tukipalvelut vievät merkittävän osan vanhusten käytettävissä olevista tuloista. THL:n esimerkkilaskelmassa yksin kotonaan asuvalla henkilöllä on kuukaudessa käytössään 1300 euroa. Hän maksaa tulostaan mm. kotihoidon, ruokapalvelun, turvapuhelimen ja kauppa-asioinnin. Nämä menot ovat keskimäärin yhteensä 580 euroa kuukaudessa. Se tarkoittaa n. 45 % kyseisen henkilön tuloista.

-          Näiden kustannusten lisäksi ikäihminen maksaa vielä vuokraa tai muita asumiskuluja, ja voi tarvita apua esimerkiksi siivouksessa. Yksikin pidempi jakso esimerkiksi sairaalassa, ja sen myötä tulevat laskut ja lääkevaihdot voivat syöstä vanhuksen talouden useamman kuukauden ajaksi raiteiltaan, Salonen huomauttaa.

Salonen ilmaisee huolensa liittyen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen. Sen yhteydessä ei käsitellä eikä linjata asiakasmaksulainsäädäntöä. Hallituksen esitys on tarkoitus tuoda eduskunnalle vasta syyskaudella 2018.

-          Sote-uudistusta tehtäessä emme tiedä vielä, mikä vaikutus uudistuksella on asiakasmaksuihin. Esimerkiksi pitkäaikaissairaiden ja paljon palveluita tarvitsevien ikäihmisten kohdalla uudet korotukset olisivat kohtuuttomia. Saan jo nyt aivan liian paljon viestejä ihmisiltä, jotka ovat hädissään läheisensä rahojen riittämättömyydestä kaikkiin ikääntymisen myötä tuleviin menoihin. On häpeällistä, että koko elämänsä työtä tehneen vanhuksen pitää kaupassa murehtia, että voiko ostaa juustoa leipänsä päälle, Salonen toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemassa tutkimuksessa todetaan, että pienituloiset iäkkäät ovat jättäneet jopa terveydenhoitoa käyttämättä korkean hinnan vuoksi.

-          Tilanne, jossa vanhuksilla ei ole varaa käydä lääkärissä tai hankkia tukipalveluita, joita he kipeästi tarvitsisivat, ei ole kestävä. Iäkkäiden kohdalla on puhuttu paljon ennaltaehkäisevästä ja toimintakykyä tukevasta hoivasta. Tavoitteet ovat kuitenkin kaukana, jos arki on todellisuudessa elämistä liian vähäisen ja yksipuolisen ruokavalion tai sairauksien hoitamattomuuden kanssa, Salonen huomauttaa.

-          Meidän on pystyttävä muuttamaan maksukokonaisuutta niin, että iäkkäiden yksinasuvien talous ei kaadu yllättävän sairastumisen tai muiden kuluerien takia. Tämä on huomioitava tulevassa asiakasmaksulain uudistuksessa, Salonen vaatii. 

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »