Huhtasaaren kokemattomuus esiin Yle-tentissä

10.01.2018

Ylen presidenttitentti eilen illalla viimeistään paljasti, ettei ehdokas Laura Huhtasaarella (ps,) ole minkäälaisia näyttöjä tasavallan ykköseksi. Ehdokkaan pitämä puhe oli enemmänkin varhainen eduskuntavaalikampanjan avaus kuin presidentin tehtävään tähtäävän valtiomiehen esiintyminen. 

Tenttiosuus oli yhtä ennalta valmisteltujen fraasien kylvöä kysymyksistä piittaamatta. Onneksi toimittaja jaksoi vaatia vastauksia jopa neljä kertaa kysymystä kohti. Ulkopoliittista kokemustaan Huhtasaari toi esiin rukousaamiaisella ja sillä, että hän veikkasi Trumpin voiton oikein. Muutenkin Trumpin vuolas kehuminen tämän tekemisistä ja lupauksista, jotka vääjäämättä koituvat myös Suomelle epäedullisiksi, oli harkitsematonta. 

Huhtasaari kertoi Venäjän doktriinista löytämänsä kymmenen Suomeen ammuttavan ydinpommin uhasta. Maamme puolustamiseen tarvittavat jalkaväkimiinat, jotka presidentti Tarja Halonen Ottawan sopimuksella hylkäsi, hän presidenttinä palauttaisi pelastukseksemme. 

Presidentin valtaoikeudet eivät Huhtasaarelle ole vielä täysin selvinneet. Hän lupasi tehdä yhtä ja toista ohi eduskunnan ja hallituksen. Kansanvalta vapisee, jos hänestä tulee presidentti.

20.04.2024Kesärenkailla ei liikenteeseen
19.04.2024Pyhäjärvi vapautui jääkannesta
18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle

Siirry arkistoon »