Share |

Yhteystiedot

LIITY MUKAAN
Säkylän Sosialidemokraatit ry:n toimintaan. Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
Sivustoihin liittyvä palaute suoraan ylläpitoon demari.sakyla(at)gmail.com

Pikakysely

Mitä tuumit Säkylän perusturvan sotkuista ?

Näytä vanhat kyselyt »

Sisältölaatikko

Köyhien joulujuhla muistutti eriarvoistumisesta

Share |
25.12.2017

Jouluaatto on sujunut koko maassa rauhallisesti.

Hyvän muistutuksen yltäkylläisyyden keskellä eriarvoistuvasta maastamme antoi vähävaraisten ja yksinäisten joulujuhla Helsingin Messukeskuksessa. Tilaisuuteen saapui yli tuhat vierasta. Juhlan järjestää nykyisin Heikki Hursti apuvoimineen.

Hurstien suvun työ täyttää tänä vuonna 101 vuotta. Heikki Hurstin ukki Arvo Hursti aloitti toiminnan Helsingin katupoikien parissa vuonna 1916. Heikki Hurstin isä Veikko puolestaan otti laupeudentyön omakseen 50 vuotta sitten.

Heikki Hurstin mukaan hallitus on julistanut, että työttömyys on vähentynyt niin, että elämme uudessa noususuhdanteessa.  Vähävaraisten joukko Suomessa on kuitenkin kasvanut. Se näkyy pidentyvissä ruokajonoissa, joissa väki on päivittäin lisääntynyt muutamista sadoista noin 2800:een.

25.09.2018Vuolanne teki paluun politiikkaan
25.09.2018Keskustan eduskuntaryhmällä kriisikokous
24.09.2018Keskusta ja kokoomus jälkipyykillä
23.09.2018Sää muuttuu syksyiseksi
22.09.2018Moni meppi hakee jatkokautta
21.09.2018Vain seniorit kasvava väestöryhmä Säkylässä
20.09.2018Säkylän seurakuntavaaleissa 45 ehdokasta
19.09.2018Lehtimäki pyrkii kokoomusehdokkaaksi
18.09.2018Rinne kävi kuulemassa Porin kriisitunnelmia
17.09.2018Syksyn yo-kirjoitukset alkavat tänään

Siirry arkistoon »