Lapsen oikeuksien päivä edelleen ajankohtainen

20.11.2017

Tänään vietetään kansainvälistä lasten päivää. Päivän ajankohta vaihtelee maittain, mutta virallisena merkkipäivänä pidetään marraskuun 20. päivää. Tuona päivänä YK:n yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien julistuksen vuonna 1959.

30 vuotta myöhemmin, vuonna 1989, yleiskokous hyväksyi lapsen oikeuksien sopimuksen. Sopimukseen ovat liittyneet kaikki YK:n jäsenmaat Yhdysvaltoja, Somaliaa ja Etelä-Sudania lukuun ottamatta. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991. Kansainvälistä Lasten päivää kutsutaan Suomessa myös lapsen oikeuksien päiväksi.

Lapsen oikeuksien sopimus turvaa lasten erityisiä tarpeita ja etua. Sopimuksen tavoitteet voidaan tiivistää kolmeen ydinkäsitteeseen: oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista, oikeus suojeluun ja huolenpitoon sekä oikeus osallistua. Sopimuksen neljä yleistä periaatetta ovat syrjinnän kielto, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehitykseen sekä oikeus osallistua ja tulla kuuluksi.

Lapsen oikeuksien päivän tarkoituksena on muistuttaa lasten asemasta ja lasten hyvinvoinnin edistämisen tärkeydestä kaikkialla maailmassa. Lapsen oikeuksien sopimus on ainoa ihmisoikeussopimus, joka sisältää tiedotusvelvoitteet. Tästä huolimatta lapsille kuuluvista oikeuksista tiedetään kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, aivan liian vähän, vai mitä arvelette alla olevasta.

  • kolme miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta kuolee nälkään vuosittain
  • ylipainoisten alle 5-vuotiaiden määrä on 41 miljoonaa 
  • vuonna 2016 lähes puolet koko maailman ylipainoisista alle 5-vuotiaista lapsista asui Aasiassa
  • maailmassa on arviolta 150 miljoonaa lapsityöläistä 
  • lapsisotilaita on noin 300 000 
  • yli puolet suomalaisista lapsista ei tiedä lapsilla olevan erityisiä oikeuksia
  • Suomessa kodin ulkopuolelle oli vuoden 2015 aikana sijoitettuna 17 664 lasta ja nuorta
  • lähes 230 miljoonan alle 5-vuotiaan lapsen syntymää ei ole virallisesti kirjattu ylös, mikä vie heiltä oikeuden nimeen ja kansallisuuteen

(Lähteet: Joint child malnutrition estimates – 2017 editionUNICEF, Lastensuojelu 2015 , THL)

18.04.2024Kiistelty translaki läpi Ruotsissa
17.04.2024Säkylä sähköautokantaan
17.04.2024Hallitukselta madonluvut
16.04.2024Vaalirahailmoitukset julki
16.04.2024Aluevaltuusto siunasi hallintotulkinnan
15.04.2024Hallitus ratkoo julkista taloutta
14.04.2024Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy
13.04.2024Ihmiskaupasta syytteet kolmelle
12.04.2024Jazzin avustus puolitettiin
11.04.2024Kalli ei tavoittele puheenjohtajuutta

Siirry arkistoon »