Ismo Nieminen (99), Pekka Rautiainen (89), Irmeli Henriksson (75), Jari Mäkinen (60), Maaret Ojavalli (56) uusi, Päivi Helminen (53) uusi. Sittemmin Helminen on lupunut paikastaan Säkylästä muuton vuoksi. Tilalle nousi Timo Lehtonen ensimmäiseltä varasijalta.
Ennen kokousta itsenäisyyden puolustajat tarjosivat Säkylässä hernekeittoa ja palopuheita. Myös uuden kunnan kannattajat saivat äänensä kuuluviin. Tilaisuus oli ammattimaisesti järjestetty. Poliisi oli varmuuden vuoksi paikalla.
Kokouksessa uuteen Euraan päädyttiin äänin 19-8 (Säkylä) ja 16-5 (Köyliö)
Säkylän Työväentalo tiensä päässä
Satakunta Senaatintorilla
Hyvältä näyttää totesivat
Samuli Jokinen (Ulvila) Harri Lehtonen (Eura) Pentti Kivento (Ulvila) Arto Saarinen (Ulvila) Marjatta Salonen (Pori)
Työväenjärjestöjen perinteinen kunniakäynti ja seppeleenlasku Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden ?muistomerkillä Säkylän kirkkomaalla tapahtui vapun aattona. Puheen piti SDP:n Satakunnan piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen.
Kokoomus on Säkylän kunnallisvaalien voittaja. Se onnistui perimään siitä aikanaan eronneiden sitoutumattomien kaksi paikkaa ja nappaamaan vielä yhden keskustalta. Uuteen valtuustoon tulee siis 10 keskustasta,8 kokoomuksesta, 7 sosialidemokraateista ja 2 vasemmistoliitosta.
Säkylän valtuuston demareita tulevat olemaan (suluissa henkilökohtaiset äänet) : Tuula Erkkilä (81), Jarmo Alho (72), Irmeli Henriksson (69), Risto Palmula (69), Kari Madekivi(67), Juha Nummela (66) ja Pekka Rautiainen (57). Henkilökohtaisissa äänissä he kaikki sijoittuvat valtuuston kärkikymmenikköön. Muidenkaan ei tarvitse äänimääriään hävetä.
Ainoa nuori valtuutettu (alle 30 v) on SDP:n Pekka Rautiainen. Toisin kuin muut puolueet demarit asettivat vain yhden nuoren ehdokkaan tarjoten hänelle näin todellisen läpimenomahdollisuuden. Sen Pekka käytti.
Jos tosissaan halutaan uutta verta valtuustoon, ei laiteta nuoria ehdokkaita syömään toinen toisiaan. Tätä Alasatakunta -lehti ei vaalien alla sallinut lausuttavan julki. Pekka Rautiainen (28) hienolla tuloksellaan (57) osoitti sen demarien listalla todeksi.
kuvassa : Pekka Rautiainen, kasvatustieteiden maisteri, joka toimii tällä hetkellä Säkylän Yhteiskoulun erityisopettajana
Näin vetosimme äänestyspäivänä säkyläläisiin :
Tavallisen kansan vastaisku gallupeille
VETTÄ ,TUULTA JA TUIVERRUSTA UHMATEN UURNILLE SUNNUNTAINA
Vain annettu ääni vaikuttaa ! Tunne velvollisuutesi.
Edessä ovat Säkylän historian tärkeimmät kunnallisvaalit. Tulevat kaksi vuotta ovat erittäin työntäyteisiä. Haastetta riittää uuden Euran rakentamisessa. Naapurien kanssa tullaan käymään paljon tiukkoja neuvotteluja ennen kuin urakka on päätöksessään. Valtuustoon pitää siis saada asiat hallitsevia, kyvykkäitä kunnallisnaisia ja -miehiä.
Jokaisessa teissä asuu pieni demari. Antakaa sen valita.
Meillä on tarjota tavattoman reiluille säkyläläisille tavallisen reiluja ehdokkaita. Listallamme on tunnettuja ja tunnustettuja osaajia eri arkielämän aloilta. Heistä löytyy tarvittavaa näkemystä, kokemusta ja oikeaa asennetta. Yhteistä tusinallemme on sosialidemokraattisten perusarvojen puolustaminen tässä alati kylmenevässä ja kovenevassa maailmassa.
Heihin voit tutustua paremmin "Ehdokasesittely" -palkista aukeavalla sivulla tai napsauttamalla tästä.
Ehdokkaitamme esittäytyy myös erilaisten vaalikoneiden sivuilla. Heidän vastauksiinsa voit tutustua valisemalla oheisista linkeistä haluamasi koneen sivuston.
Eläkesäästämisestä pois veroetu(22.03.2025) Hallitus esittää vapaaehtoisen eläkesäästämisen verohelpotusten poistamista.
Vapaaehtoiselle eläkesäästäjälle lakimuutos tietää kiristyvää verotusta eli käteen..
Hyvinvointialueen johtoon hakijoita(21.03.2025) Satakunnan hyvinvointialueen johtajan virkaan tuli kaikkiaan 15 hakemusta määräaikaan mennessä. Hyvinvointialueen valtuusto valitsee uuden johtajan 5. toukokuuta..
Stubb vierailee Satakunnassa(20.03.2025) Tasavallan presidentti Alexander Stubb vierailee Satakuntaan ensi viikolla.
Hän tutustuu keskiviikkona 26. maaliskuuta Rauman ja Harjavallan teollisuuteen, kertoo..
Lomien siirto ei maistu opettajille(19.03.2025) Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan 78 prosenttia opettajista vastustaa ehdotusta koululaisten kesälomien myöhentämisestä. OAJ kysyi..
Influenssa viihtyy Satakunnassa(18.03.2025) Influenssatapaukset vielä piinaavat Satakuntaa. Influenssaepidemiassa on alueittaisia eroja sairaanhoitopiirien välillä.
Satakunnassa influenssaa on tällä hetkellä..
Herola maailmancupkisan voittoon(17.03.2025) Ilkka Herola on voittanut uransa ensimmäisen henkilökohtaisen yhdistetyn maailmancupin osakilpailun. Herola, 29, oli ykkönen Oslon Holmenkollenilla käydyssä tasoituskilpailussa..
Pudotuspelijoukkueet selvillä(16.03.2025) Jääkiekkoliigan pudotuspeleissä 1. kierroksella kohtaavat seuraavat joukkueet (ottelusarjat paras viidestä): SaiPa–TPS KooKoo–Sport Ässät–HPK K-Espoo–Tappara..
Mainosjakelussa muutoksia(15.03.2025) Posti teki jakelussaan vuodenvaihteessa muutoksen. Se lopetti osoitteettoman postin jakamisen kannattamattomana. Muutos koskee muun muassa mainoslehtiä.
Postin..
Talviklassikko tuotti voittoa(14.03.2025) Jääkiekon Satakunnan talviklassikko onnistui hyvin myös taloudellisesti.
Talviklassikossa Rauman Lukon ja Porin Ässien liigajoukkueet kohtasivat kahdessa ulkoilmaottelussa..
Putin kävi Kurskin alueella(13.03.2025) Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili keskiviikkona Kurskin alueella ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Ukraina oli vallannut sieltä alueita viime vuonna..
Leipomolakko näkyy jo(12.03.2025) Leipomolakon toinen päivä on näkynyt leipähyllyillä lähinnä yksittäisinä tuotepuutoksina. Fazerin ja Vaasan-leipomoiden mukaan viikonloppuna lakko tulee näkymään..
Oikeuskansleri penää perusteluita(11.03.2025) Oikeuskansleri pitää hallituksen perusteluita niin sanotun käännytyslain voimassaolon jatkamiseksi riittämättöminä.
Oikeuskanslerin lausunnon mukaan hallituksen..
Trump odottaa myönnytyksiä(10.03.2025) Donald Trump on yksityisissä keskusteluissa avustajiensa kanssa antanut ymmärtää, ettei mineraalisopimuksen allekirjoittaminen Ukrainan kanssa johda Yhdysvaltain..
Lumisadetta odotettavissa(09.03.2025) Myöhään sunnuntai-iltana Suomeen saapuu lännestä lumisateita, jotka jatkuvat läpi maanantaipäivän aina tiistaiaamuun asti. Luvassa on erittäin huonoa ajokeliä viistosti..
Trump luottaa Putiniin(08.03.2025) Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo pitävänsä helpompana toimia Venäjän kuin Ukrainan kanssa pyrkimyksissä sodan päättämiseksi. Trump kertoi eilen televisioidussa..