Ismo Nieminen (99), Pekka Rautiainen (89), Irmeli Henriksson (75), Jari Mäkinen (60), Maaret Ojavalli (56) uusi, Päivi Helminen (53) uusi. Sittemmin Helminen on lupunut paikastaan Säkylästä muuton vuoksi. Tilalle nousi Timo Lehtonen ensimmäiseltä varasijalta.
Ennen kokousta itsenäisyyden puolustajat tarjosivat Säkylässä hernekeittoa ja palopuheita. Myös uuden kunnan kannattajat saivat äänensä kuuluviin. Tilaisuus oli ammattimaisesti järjestetty. Poliisi oli varmuuden vuoksi paikalla.
Kokouksessa uuteen Euraan päädyttiin äänin 19-8 (Säkylä) ja 16-5 (Köyliö)
Säkylän Työväentalo tiensä päässä
Satakunta Senaatintorilla
Hyvältä näyttää totesivat
Samuli Jokinen (Ulvila) Harri Lehtonen (Eura) Pentti Kivento (Ulvila) Arto Saarinen (Ulvila) Marjatta Salonen (Pori)
Työväenjärjestöjen perinteinen kunniakäynti ja seppeleenlasku Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden ?muistomerkillä Säkylän kirkkomaalla tapahtui vapun aattona. Puheen piti SDP:n Satakunnan piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen.
Kokoomus on Säkylän kunnallisvaalien voittaja. Se onnistui perimään siitä aikanaan eronneiden sitoutumattomien kaksi paikkaa ja nappaamaan vielä yhden keskustalta. Uuteen valtuustoon tulee siis 10 keskustasta,8 kokoomuksesta, 7 sosialidemokraateista ja 2 vasemmistoliitosta.
Säkylän valtuuston demareita tulevat olemaan (suluissa henkilökohtaiset äänet) : Tuula Erkkilä (81), Jarmo Alho (72), Irmeli Henriksson (69), Risto Palmula (69), Kari Madekivi(67), Juha Nummela (66) ja Pekka Rautiainen (57). Henkilökohtaisissa äänissä he kaikki sijoittuvat valtuuston kärkikymmenikköön. Muidenkaan ei tarvitse äänimääriään hävetä.
Ainoa nuori valtuutettu (alle 30 v) on SDP:n Pekka Rautiainen. Toisin kuin muut puolueet demarit asettivat vain yhden nuoren ehdokkaan tarjoten hänelle näin todellisen läpimenomahdollisuuden. Sen Pekka käytti.
Jos tosissaan halutaan uutta verta valtuustoon, ei laiteta nuoria ehdokkaita syömään toinen toisiaan. Tätä Alasatakunta -lehti ei vaalien alla sallinut lausuttavan julki. Pekka Rautiainen (28) hienolla tuloksellaan (57) osoitti sen demarien listalla todeksi.
kuvassa : Pekka Rautiainen, kasvatustieteiden maisteri, joka toimii tällä hetkellä Säkylän Yhteiskoulun erityisopettajana
Näin vetosimme äänestyspäivänä säkyläläisiin :
Tavallisen kansan vastaisku gallupeille
VETTÄ ,TUULTA JA TUIVERRUSTA UHMATEN UURNILLE SUNNUNTAINA
Vain annettu ääni vaikuttaa ! Tunne velvollisuutesi.
Edessä ovat Säkylän historian tärkeimmät kunnallisvaalit. Tulevat kaksi vuotta ovat erittäin työntäyteisiä. Haastetta riittää uuden Euran rakentamisessa. Naapurien kanssa tullaan käymään paljon tiukkoja neuvotteluja ennen kuin urakka on päätöksessään. Valtuustoon pitää siis saada asiat hallitsevia, kyvykkäitä kunnallisnaisia ja -miehiä.
Jokaisessa teissä asuu pieni demari. Antakaa sen valita.
Meillä on tarjota tavattoman reiluille säkyläläisille tavallisen reiluja ehdokkaita. Listallamme on tunnettuja ja tunnustettuja osaajia eri arkielämän aloilta. Heistä löytyy tarvittavaa näkemystä, kokemusta ja oikeaa asennetta. Yhteistä tusinallemme on sosialidemokraattisten perusarvojen puolustaminen tässä alati kylmenevässä ja kovenevassa maailmassa.
Heihin voit tutustua paremmin "Ehdokasesittely" -palkista aukeavalla sivulla tai napsauttamalla tästä.
Ehdokkaitamme esittäytyy myös erilaisten vaalikoneiden sivuilla. Heidän vastauksiinsa voit tutustua valisemalla oheisista linkeistä haluamasi koneen sivuston.
Työtaistelut alkavat vähitellen(22.09.2023) Ammattiliitot kertovat tänään ensimmäisistä työtaisteluista hallitusta ja sen suunnittelemia leikkauksia vastaan. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK kertoo..
Lämmintä(21.09.2023) Torstaista ennustetaan Pyhäjärvi-seudulle aurinkoista ja lämmintä päivää. Lämpötilan ennustetaan kohoavan jopa yli 20 asteen.
Maahanmuutto unohtui hallitukselta(20.09.2023) Ylen A-studioon kokoontuneet talousasiantuntijat pitävät huolestuttavana sitä, ettei hallitus ottanut kantaa maahanmuuttoon liittyviin toimiin tiistain budjettiriihen..
Kaasmarkku sinnittelee(20.09.2023) Ulvilan sivistyslautakunta päätti tiistain kokouksessaan äänin 4-3 ehdottaa Ulvilan kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Kaasmarkun koulua ei lakkauteta..
Myräkkä tulossa(19.09.2023) Suomen ylle saapuu tänään lännestä matalapaineen alue, joka tuo voimakasta tuulta ja sateita tullessaan. Sateita saapuu illan ja keskiviikkoyön aikana suurimpaan..
Lindtman luopuu puheenjohtajuudesta(19.09.2023) SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Lindtman ilmoitti Vantaan kaupunginvaltuuston kokouksessa luopuvansa puheenjohtajan tehtävästä. Hän jatkaa pestissä, kunnes uusi..
Duplantis teki ME:n(18.09.2023) Timanttiliigan huipennuksessa Eugenessa Ruotsin Armand Duplantis teki seiväshypyn uuden maailmanennätyksen 623. Hän ylitti korkeuden ensimmäisellä yrittämällä.
Euraan parin miljoonan Jokeripotti(17.09.2023) Euraan osui yhteensä kahden miljoonan euron potti Lauantai-Jokerista.
Arvonnan ainoa täysosuma oli pelattu Satakunnankadun R-Kioskissa. Se oli kierroksen ainoa..
Murto ja Helander timanttifinaalissa(16.09.2023) Yleisurheilun Timanttiliigan finaalit kisataan viikonloppuna Eugenessä, Yhdysvalloissa.
Suomea edustajat kisaavat tänään lauantaina. Naisten seiväsfinaalissa nähdään Wilma..
Lisää kananmunia Säkylästä ?(15.09.2023) Säkylässä toimiva, vuonna 2021 aloittanut suurkanala hakee lupaa laajentaa toimintaansa. Kieku-pakkaamolle munia tuottavalla Säkylän Munakori Oy:llä on jo nyt ympäristölupa..
Tietojärjestelmämurto Suomessa(14.09.2023) Pohjois-Korea on murtautunut Suomen puolustusteollisuuden tietojärjestelmiin tämän vuoden aikana.
Asiasta kertoo Microsoftin syyskuussa julkaisema raportti Kiinan..
Satakunnan kuntapaikoille vähän pakolaisia(13.09.2023) Pakolaisia ELY-keskuksen kuntapaikoille on sijoitettu Satakuntaan tänä vuonna elokuun loppuun mennessä vain 19. Kaikki sijoitukset on tehty Poriin.
Sijoitetuista..
HS: SDP ykkösenä(12.09.2023) HS:n puoluekannatusmittaukset toteutti Kantar Public. Tulosten mukaan SDP:tä äänestäisi nyt 21,6 prosenttia suomalaisista. Kevään eduskuntavaaleissa SDP:tä kannatti..
Hamari Marinin paikalle(12.09.2023) Sanna Marinin (sd) ero hyväksyttiin tiistaina eduskunnan täysistunnossa. Ero kansanedustajan tehtävästä astuu voimaan huomenna keskiviikkona. Tilalle nouseva Lotta..
Marin terroriepäiltyjen viesteissä(11.09.2023) Lahden terrorismirikosepäilyn esitutkintamateriaalista ilmenee, että kaksi jutussa syytettyä miestä keskustelivat iskemisestä sosialidemokraattien tilaisuuteen Lahdessa..